sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Taitajat 2012 (8

Kirjoitan siis päivästä 24.4. !! :D




Täytyy kyllä sanoa ettei yhtään enempää väkeä olis voinu olla paikalla XD Paviljonki oli niin täynnä, että hyvä kun eteenpäin edes pääsi :D Mutta.. Tänään olimme siis tuolla Taitajat 2012 SM-kisoja seurailemassa Paviljongissa, Jyväskylässä ja oli kyllä hurjan paljon niitä ammatteja siellä esittelyssä kuin myös niitä, missä sitten kilpailtiin. Tällä kertaa laitan myös kuvamateriaalia niin näette millanen meininki siellä oli tänään :-----D


Olimme siis maanantaina liikkaopettajan kanssa sopineet, että näemme Paviljongin pääovien luona n. 9 aikaan aamulla. Matkustin sinne pyörällä (koko matka oli alamäkeä joten ei tarvinnut paljoa vaivautua polkemaan xD) ja saavuin matkakeskuksen pihaan, sanoisinko siinä 15 vaille 9, eli ihan ajoissa. Jätin pyörän siihen pyöräparkkiin, koska arvelin Paviljongin pihan olevan täynnä ihmisiä/autoja ettei sinne olisi mahtunut (ja oikeassa olin). Huomasin sitten pienen porukan luokkalaisiani siinä vieressä, joiden kanssa lyöttäydyin yhteen ja odoteltiin muita siinä sitten. Hetki meni ja lopulta Ewe (luokkalaiseni) soitti, että hän on siellä Paviljongin luona jo (häntä me ilmeisesti odotimme siinä) ja lähdimme kävelemään putken läpi toiselle puolelle. Jenni jäi vielä odottelemaan, koska Mari oli vielä tuloillaan. Päästyämme toiselle puolelle, etsimme käsiimme Innan (liikkaope) ja lopulta löysimme muut luokkalaisemme, jotka jo odottelivat pääovilla meitä muita. 
Muutama ihminen oli vähän myöhässä, joten odottelimme heitä hetken siine, kunnes päätimme mennä jo sisälle ja Inna jäisi heitä venailemaan ulkosalle. Jäin ovien luokse odottamaan Jassua, joka oli hieman hukassa :D Paviljongin vieressä oli iso työmää, joten en ihmettele miksi. Ei mennyt kauaa kun Jassu saapui ja hänen kanssaan hengailin siellä. Heti päätäni käännettyä huomasin NRJn mediakopin melkein sisääntulo-ovien vieressä! "OMG OMG!! NRJ Aamupojat on tuolla!!" hypin ja pompin iloisesti Jassua vasten XD Ne miehet oli komeempia livenä ku radiossa (eheh :D) ja oli kiva seurailla ku ne veti jotai omaa dancee siinä xD
Tämän shown jälkeen jatkettiin matkaa toiselle pisteelle, jossa tehtävänä oli ripustaa 9 paitaa hengareihin tietyn järjestyksen mukaan ja isoimmasta pienimpään. Kuulostaa helpolta mutta yllättävästi siinä menikin 4min :D Kaiken lisäksi ne hengarit oli sellasia kumisia, ettei ne liukunu kunnolla XD ja ennen kun ite kokeilin niin suunnittelin strategiaa omassa päässäni, että miten saan ne nopeasti siihen hengariin ja tangolle 8D Hohoho ~ Palkinnoksi sain sellasen pienen pulmapelin.. oisin tahtonu repun mutta mun olis pitäny alittaa 3min ennätysaika että sellasen oisin sitte saanu ): Sad.
Tästä jatkoimme hevoshoitajapisteelle, olisin yllättynynt positiivisesti jos siellä olisi oikea hevonen ollut mutta petyin (no en oikeestaan :D) kun siellä olikin sellainen muovinen hevonen, joka on hevostarvikeliikkeissä mallin ammattia vetämässä. Tällä kertaa sillä oli ravivarusteet päälle ja kilpakärryt perässä :D


Tästä matka jatkui eteenpäin, mutta ei kauas kunnes Nora soitti ilmoitti olevansa Paviljongilla xD Aloin sitten hänelle selittämään missä olimme ja samalla yritin selvittää missä hän oli XD
Hetken siinä pähkäiltyämme saavuimme autoalan puolelle, josta löysimme tiemme Noran luokse :D
Tämän jälkeen hehkutin Noralle kuinka näin Aamupojat kopissaan aulassa ja tietty sit juostiin (melkein) sinne heitä katsomaan xD
Tämän jälkeen lähdettiin metsästämään kangaskassia! Minä sellasia näin tosi monella ihmisellä ja halusin myös  :D Ja niihin saisi hyvin kaiken krääsän (ilmaistavarat) laitettua niin mikä ettei. Kiertelimme aikamme kunnes menimme lopulta toiselle osastolle. Siellä vähän aikaa ihmeteltyämme löysimme kuin löysimmekin kangaskassin! Ahh jesh! XD Sinne sai laitettua kaikki jo matkaan tarttuneet esitteet ja karkit :D


Saimme toiselta puolelta monet esitteet mukaan ja karkkia + pari wunderpaumia (sellanen autohajustejuttu + ei kirjoiteta noin! xD) Siellä oli myös Autokoulu Juhan esittelypiste :D Itse käyn siis siellä autokoulua tällä hetkellä. Ja yritin saada Noraa mukaan jengiin. Ei onnistunut vielä, mutta ehkä myöhemmin :D Sitten jos Nora päättää sinne mennä ja minä olen sitä hänelle ehdottanut niin saadaan elokuvaliput! XD wonderful :D


Osallistuttiin myös aika moneen arvontaan, joten jos ei mistään tule mitään voittoa niin on kumma :D No ei.. olihan siellä ihan kiitettävästi porukkaa (ja tapahtuma jatkui vielä 26.4. asti) joten en ihmettele vaikka ei voitto osuisi omalle kohdalle xD Mutta pidetään sormet ja varpaat ristissä! 
Myös parit pinssit tuli tehtyä :D Ne huomaatte alhaalla kangaskassissa. 


Myöhemmin Jassun piti lähteä (joskus ennen 12) takaisin koululle, että hän ehtisi syömään ennen tunnin alkua. Muilla mun luokkalaisilla oli vielä koulua tuon jälkeen, mutta minä ja Nora jäätiin sinne vielä kerää tavaraa :D Jossain kohti tuli kuitenkin nälkä ja lähdettiin matkakeskukseen käymään Hesessä. Taitaja-tapahtumasta sai sellasia kuponkeja, joissa oli juustoateria 3,95€ jee :D 
Syötyämme tulimme takaisin Paviljonkiin ja lähdimme kiertämään auto- ja metallialan puolelle. Siellä näkyi paljon autonkorimalleja joita oltiin juuri maalattu :D Ja hienoja "veistoksia" metallipuolella!




 Tässä menossa keittiöpuolen 3 ruokalajinkilpailu. Kuvassa etualalla näkyy oma luokanvalvojani :D

Saimme maalata omia "maalauksia" kankaaseen XD artesaani, vai mikäköhän tämä ammatti olikaan :D

Tässä tämä uljas mallihevonen XD 

 Iik! NRJn iltapäiväjuontaja Tuija Pehkonen! :D

Metallipuolella taiteiltiin tälläisiä veistoksia (:

Oli myös kukka-asetelmien kilpailu :D

Sekä kampaajapuolen kisa (: Oli kyllä hienoja kampauksia!

Grr - rakennusmiähiä :D Jotka rakensivat leivinuunia ... XD

Löytyi myös kemistejä :D Tarkkasilmäiset huomasivat kokispullon tuossa korokkeella.. Mitä mahtoivat sille tehdä? Who knows :D

Ahh! Leivoksia.. Kondiittorin ammattiin viittaan näillä herkuilla (:

On se tarkkaa puuhaa tuo koristeleminen :D Itsekin olen ajatellut, että kondiittorina toimiminen ei olisi hassumpaa :D



Tässä on kaikki esitteet ja muut tilpehöörit mitä sain matkaani Taitaja-kisoista :D




En tiiä miks kuuntelen tätä kappaletta XD Jotenki ärsyttävä mutta hyvä :'----D


Gigi D'Agostino - Bla bla bla


Noh :D Tästähän tuli oikein mukava postaus XD Tuli ainakin kerrottua kaikki (mitä muistan) :D
Kirjoittelen taas kun käsi lakkaa kramppaamasta xDD

Joten toiseen kertaan \o

Ps. http://smileforheart.blogspot.com/ BFFn blogi jos kiinnostaa lukea! Ja kannattaa :D 


3 kommenttia:

  1. Aika paljon sälää lähti näköjään matkaan:D Kivoja tekstejä sulla:D

    //Pepsintalli/Pepsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noista tapahtumista tulee enemmän tai vähemmän aina matkaan ;D
      Ja kiva kun tykkäät lukee (8

      Poista
  2. Ai sinäkin olit tuolla ! o: Olin itekkin ja vielä ihan samana päivänä, kun sinä :'DD olisinkohan pystyny törmäämään suhun siellä koska oli aika sinun näkönen ihminen sellases kaveriporukas o: Mutta en kyllä tiiä, on saattanu olla joku muukin sinun näkönen.
    Ai löysit noin paljon kivaa tavaraa! Itelle ei lähteny mitään mukaan, kun ei oikein kiinnostanut. Ja ainut niistä ammateista mitä oli esillä, oli ne hevosjutut jotka kiinnostivat. Ihan masentuneena ja apaattisena kulin muun ajan kun niiden oppaiden kanssa kierrettiin niitä opintopolkuja. :)

    JHos siihen taululle katoit mihin pysty lähettämään tekstiviestejä nii saatoin nähä mm. sanoja; kode, aape, rögemies, konde on paras .... jne. meidän porukka laitto ihan älyttömästi kaikkia viestejä sinne ja nauruttiin sitten toistemme viesteille räkäsesti :'D

    VastaaPoista